MAAILMANKARTTAKOKOELMA LYHYESTI
Juha Nurmisen maailmankarttakokoelma on Pohjoismaiden suurin varhaisten painettujen maailmankarttojen yksityiskokoelma.
Kokoelmassa on maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna erittäin merkittävä kokonaisuus varhaisimpia painettuja maailmankarttoja ja kartastoja 1400- ja 1500-luvuilta sekä komea edustus 1600- ja 1700-lukujen maailmankarttoja.
Kokoelman karttaharvinaisuuksista mainittakoon mm. viisi inkunaabelia, eli ennen vuotta 1500 painettua maailmankarttaa. Lisäksi kokoelmassa on muutama erittäin harvinainen käsikirjoituslaitos mm. persialainen ja korealainen.
Kokoelmassa on kaikkiaan 149 irrallista maailmankarttaa, joista suurin osa on foliokokoisia. Suurikokoisia seinäkarttoja kokoelmassa on yhdeksän kappaletta ja pienikokoisia miniatyyrikarttoja on 18 kappaletta.
Lisäksi kokoelmaan kuuluu 22 kartastoa ja muita kosmografiaan, kartografiaan ja navigointiin liittyviä harvinaisia kirjoja, jotka sisältävät maailmankarttoja.
Maailmankarttojen aikahaarukka ulottuu ensimmäisestä painetusta maailmankartasta, vuodesta 1477 aina 1800-luvun loppuun asti.
Kokoelman kartat kertovat hienosti maailmankuvamme avautumisesta ja laajentumisesta löytöretkien myötä siihen maantieteellisesti tarkkaan maailmankuvaan, joka on nykypäivän ihmisille tuttu. Vanhat maailmankartat ovat esteettisesti mestariteoksia ja välittävät rikkaasti viimeisen 500 vuoden kulttuurihistoriaa.