VEDENALAISKUVAAJAN TARINA

Innostuin laitesukeltamisesta ja vedenalaisesta valokuvauksesta 1980-luvulla, kun halusin syventää tietojani ja kokemuksiani merestä pinnan alla. Sukellusharrastukseni kautta heräsin myös ymmärtämään syvällisemmin ja konkreettisesti oman kotimeremme, pienen murtovesialtaan – Itämeren – surkean tilan, kun näin omin silmin meren kuolleet pohjat ja sinilevän samentamat vedet.

Olen kuvannut kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana lähes 2000 tuntia veden alla ja sukelluskertoja on kertynyt yli 1800. Kuvasin aina 2010-luvulle asti filmikameralla, mikä vaikutti suuresti sukelluksen suunnitteluun. Koska filmissä oli käytettävissä korkeintaan 36 kuvaa sukellusta kohden ja salamavaloissa rajalliset akut, oli kuvauskohteet, kuvien rajaukset ja niiden valotus mietittävä todella tarkkaan kuvaustilanteessa veden alla. Sukelluksen loppupuolelle oli filmirullaan maltettava jättää muutama kuva mahdollisten vielä eteen tulevien huippukuvauskohteiden varalle.

Nykyään kuvaan digikameralla, mikä antaa valtavasti vapauksia ja mahdollisuuksia sukelluksen aikana. Filmi ei lopu kesken ja kuvia voi myöhemmin korjata ja rajata uudelleen tietokoneella. Olen kuitenkin luonteeltani ”vanhan koulukunnan vedenalaiskuvaaja” sikäli, että pyrin aina mahdollisimman hyvään lopputulokseen jo kuvaustilanteessa.

Kuvaan ja sukellan nykyään enimmäkseen trooppisissa merissä ja olen kuvannut mm. Intian valtamerellä Malediiveilla, Punaisellamerellä Sudanin rannikkovesillä, Indonesian saaristossa Borneolla, Sulawesillä ja Molukeilla, Karibialla sekä Tyynellämerellä Papua Uuden Guinean saaristossa ja Salomon saarten vesillä.

Meri näyttää sukeltajan silmiin erilaiselta makrolinssin ja laajakuvalinssin läpi katsottuna. Makrolinssi avaa silmiemme eteen valtamerien pieneliöstön äärimmäisen kauniin, mielenkiintoisen ja monipuolisen maailman. Monet makrolla kuvaamani kohteet, kuten merietanat ja kääpiömerihevoset, ovat alle senttimetrin kokoisia. Haasteena näiden pienten kohteiden kuvaamisessa ei ole ainoastaan kohteen pieni koko vaan myös niiden löytäminen. Hyvillä sukellussafareilla on usein mukana sukeltavia meribiologeja tai paikallisoppaita, jotka tuntevat perinpohjaisesti sukelluskohteet ja niiden eliöstön.

Kohtaamiset suurten merinisäkkäiden ja kalojen, kuten planktonia syövien paholaisrauskujen ja valashaiden, kanssa ovat jokaisen valtamerisukeltajan ja vedenalaisvalokuvaajan unelma. Nämä merten lempeät jättiläiset näyttäytyvät ihmisille vain harvoin. Hait ovat valitettavasti uhanalainen laji liikapyynnin vuoksi. Olen ollut onnekas, kun olen päässyt sukeltamaan ja valokuvaamaan paikoissa, joissa niitä oli vielä runsaasti.

Sukeltamisen ja vedenalaisvalokuvauksen myötä olen oppinut valtavan paljon merten ekosysteemistä, koralliriutoista sekä niiden pienistä ja suurista asukeista. Olen myös päässyt jakamaan perheeni ja lasteni kanssa unohtumattomia yhteisiä hetkiä monilla merimatkoilla ja sukellussafareilla.

Vedenalaiskuvistani on julkaistu kirja: Meren lumo – Elämää pinnan alla (2019). Kaksituhatta tuntia pinnan alla kamera kädessä ei ole mennyt siis ihan hukkaan. Kirjaan on valittu vuosikymmenten aikana ottamistani vedenalaisvalokuvista parhaat otokset. Tiedetoimittaja Niko Kettunen on kirjoittanut teoksen viisaan tekstin ja hauskat eläinpakinat. Graafikko ja vedenlaiskuvaaja Kari Lahtinen on laatinut kirjan upean ulkoasun ja taiton.

Meren lumo vie kiehtovalle matkalle pinnan alle Itämereltä suurille valtamerille. Samalla kirja haluaa muistuttaa, että meri ei ole vain ihmisten resurssien lähde vaan ihmeellinen ja elinvoimainen osa planeettamme luontoa, jonka jätämme perinnöksi tuleville sukupolville.