KERÄILIJÄN TARINA OMIN SANOIN
Jouluna vuonna 1951 sain äidiltäni Laila Nurmiselta lahjaksi alankomaalaisen Gerard Mercatorin piirtämän kauniin Skandinavian kartan vuodelta 1595. Kartta komeili huoneeni seinällä teinivuosieni ajan ja innosti minua syvemmälle karttaharrastuksen pariin.
Myös isälläni, merenkulkuneuvos Matti Nurmisella, oli silmää kauniille kartoille. Isä joutui työnsä puolesta matkustelemaan paljon ja matkoiltaan hän toi usein tuliaisiksi vanhoja karttoja. Ensimmäiset karttansa hän osti 1930-luvun alussa Pariisista Seinen varren bukinisteilta, vanhojen kirjojen ja printtien kauppiailta.
Isäni karttakokoelma tuhoutui osittain tulipalossa vuonna 1982. Jatkoin hänen harrastustaan keräämällä maailman, Pohjolan, Itämeren sekä arktisten alueiden karttoja. Näitä karttui kokoelmiini satoja kappaleita. Myöhemmin kartat siirtyivät, maailmankarttoja lukuunottamatta, lahjoituksina vuonna 1992 perustamalleni John Nurmisen Säätiölle. Säätiöllä onkin nyt hallussaan yksi maailman kattavimmista Itämeren alueen merikarttakokoelmista. Myös säätiön Skandinavian karttojen kokoelma on merkittävä.Omassa keräilyharrastuksessani keskityin ennen kaikkea varhaisiin painettuihin maailmankarttoihin, joita on nyt kertynyt kokoelmiini kaikkiaan 149 kappaletta.
Löysin vanhoja karttoja pääosin antikvaarisista kaupoista ja huutokaupoista mm. Lontoosta, Amsterdamista, Frankfurtista, Pariisista, Roomasta, Wienistä, Tukholmasta ja Oslosta. Vielä 1990-luvun alussa, ennen Internetin luomia maailmanlaajuisia digitaalisia karttamarkkinoita, keräily oli jännittävää salapoliisityötä. Oli kiinnostavaa penkoa karttakauppiaiden takahuoneita ja tehdä yllättäviäkin löytöjä.
Monet kaupallisesti vähemmän arvokkaat kartat ovat kokonaisuuden kannalta yhtä tärkeitä kuin niin kutsutut arvokartat. On kuitenkin myönnettävä, että joidenkin todella harvinaisten vanhojen karttojen saaminen kokoelmaan on ollut erittäin mieluisaa. Erityisen ylpeä olen kokoelmani helmestä, maailman ensimmäisestä painetusta maailmankartasta. Kartta on tiettävästi ainoa irtokartta koko maailmassa. Se kaiverrettiin ja painettiin ensimmäiseen ns. Ptolemaios-atlakseen Bologniassa vuonna 1477. Näitä atlaksia on muutamia huippumuseoissa kuten Helsingin yliopiston A. E. Nordenskiöldin kokoelmassa.
Sebastian Münsterin ja Hans Holbeinin (Basel 1532) kartassa, näemme kuinka Amerikka alkaa osittain hahmottua maailmankartallemme, Pohjois-Amerikka vain viittellisenä pienehkönä saarena. Kartan ulkokehälle piirretyt enkelit pyörittävät maapalloa.
Cornelis De Joden napaprojektiokartta vuodelta 1593 kertoo uskomattoman paljon aikansa maailmankuvasta – löydetyistä alueista ja vielä löytämättömistä. Pohjoisnavalle kuviteltiin isoja saaria ja etelänavalle jättiläismäinen manner. Beringinsalmi Amerikan ja Aasian välillä oli oikeaan osunut arvaus, sillä siellä ei tuolloin vielä oltu käyty. Barokkityylisen kartan väritys on silmiä hivelevä.
Kokoelmani kauneimpia karttoja on epäilemättä Nicolas Bailleulin tieteellinen kartta vuodelta 1750. Siinä kuvataan myös tähtitaivasta ja taivaankappaleiden liikkeitä. Grafiikka, joka kuvaa maanosia karttojen reunoilla, on uskomattoman taidokkaasti kaiverrettu.
Vaikka kartat ovat kiinnostaneet minua aina esteettisesti, myös kartografian historian tutkimus on ollut keskeisellä sijalla keräilyharrastuksessani. Merellisen kulttuuriperinnön ja meriympäristön vaalimiseen perustetussa John Nurmisen Säätiössä olemme voineet hyödyntää karttakokoelmiani myös näyttely- ja kustannustoiminnassa, esimerkiksi kirjoissa Mare Balticum (1995), Ultima Thule (2000), Pohjoisen kartan historia (2006), Meritie (2007) sekä viimeisimpänä Maailma piirtyy kartalle (2015). Nyttemmin valtaosa kartoista kuuluu säätiön kokoelmiin tehtyjen lahjoitusten kautta.